Street 238,52 tempor
Donec ultricies mattis nulla.

John Nurmisen Säätiö ja Metsähallitus tarttuvat metsätalouden ravinnepäästöihin Perämeren hyvän tilan säilyttämiseksi

Ojitetut suometsät on uusimmissa tutkimuksissa tunnistettu yhdeksi merkittäväksi vesistökuormituksen lähteeksi. Metsätalouden vesistökuormituksen leikkaamiseksi on olemassa uusia hyviä keinoja, jotka halutaan nyt saada käyttöön. John Nurmisen Säätiön ja Metsähallituksen yhteisessä VALVE-metsähankkeessa testataan uutta vesiensuojelun toimintamallia Pohjois-Pohjanmaalla Tilanjoen valuma-alueella yhteistyössä alueen yksityismetsänomistajien kanssa. Koko valuma-alueen kattavalla suunnittelulla ja yhteistyöllä tavoitellaan lisää tehoa metsätalouden vesiensuojeluun. Neljäsosa Suomen metsistä kasvaa turvemailla, ja Perämeren valuma-alueella osuus on vielä huomattavasti suurempi. Kunnostusojitukset ja metsien käsittely turvemailla lisäävät riskiä siihen, että vesistöihin huuhtoutuu kiintoainetta, humusta ja rehevöittäviä ravinteita. Parantamalla turvemaiden metsätalouden vesiensuojelua voidaan merkittävästi pienentää vesistöihin päätyvää kuormitusta. Uudet tutkimustulokset ja käytänteet käyttöön VALVE-metsähankkeessa haetaan ratkaisua metsätalouden...

Lue lisää

Energiapuun kriteeristöä on tiukennettava: Nyt poltettavaksi päätyy jopa yli 300-vuotiasta puuta

Puun energiakäytön kestävyyskriteerit on päivitettävä. Nyt poltettavaksi päätyy puuta, joka on erityisen arvokasta metsälajistolle ja joka toimii myös tärkeänä hiilivarastona.  WWF:n tietojen mukaan Kuusamon kaupungin omistamalta maalta löytyi tällä viikolla pinottuna 3300 kuutiota ikikeloa eli yli 300-vuotiasta pystyyn kuollutta puuta. Puupinorivin pituus oli yli 100 metriä, ja kuutiomäärä on mitattu GPS:n avulla. Puut omistaa paikallinen energia-osuuskunta. Pinoissa oli lisäksi vähintään 10 000 kuutiota kuitupuuta ja pientä tukkia, joita voisi energiaksi polttamisen sijaan käyttää sellun tuotantoon tai muihin puutuotteisiin. Asiasta kertoi Luonnonmetsä-työryhmä Twitterissä: https://twitter.com/LTyoryhma/status/1435825465508474881. ”Bioenergian kestävyyskriteerit eivät estä esimerkiksi ikikelojen polttoa lämpölaitoksissa. Tämä on osoitus siitä, että Euroopan komission kesällä julkaistu ehdotus Uusiutuvan...

Lue lisää

WWF: Kuntien rooli ympäristönsuojelussa kasvaa – nyt tarvitaan ”ilmasto- ja luontoneuvolaa”

Kuntavaalit ovat luonnonsuojelun ja ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta tärkeät. Kunnissa tehdään muun muassa isoja metsien ja virtavesien käyttöön sekä energia- ja liikennevalintoihin liittyviä päätöksiä. Kuntien rooli ympäristöasioissa voi myös kasvaa, kun terveyspalveluiden tuottaminen poistuu kuntien vastuulta.  Suomen tavoite on olla hiilineutraali hyvinvointivaltio vuoteen 2035 mennessä. Suomi on myös kansainvälisesti sitoutunut pysäyttämään luonnon köyhtymisen. Nämä tavoitteet eivät toteudu ilman kuntia, jotka ovat keskeisiä toimijoita ympäristöasioissa. ”Luontokadon ja ilmastomuutoksen hillitseminen ovat aikamme suuria tehtäviä. Niitä on kunnissa vaikeuttanut aikansa elänyt käsitys talouden ja luonnonsuojelun välisestä ristiriidasta. Kuntapäättäjien on ymmärrettävä, että ympäristön huomioimalla kunta voi edistää sekä talouttaan että asukkaiden hyvinvointia”, sanoo WWF Suomen...

Lue lisää