Street 238,52 tempor
Donec ultricies mattis nulla.

”Metsänhoito ei ole mustavalkoista” – metsäkeskustelu metsänomistajuudesta avasi valtakunnalliset Metsäpäivät Helsingissä

Valtakunnalliset Metsäpäivät 28.–29.10.2021 Helsingissä avasi Hyvin sanottu -keskustelu, jossa pohdittiin metsien käytön monitavoitteisuutta sekä moniarvoisuutta metsänomistajan näkökulmasta. Suomessa on 600 000 yksityismetsänomistajaa, jotka eroavat taustaltaan ja metsälleen asettamiltaan tavoitteilta. Yhdessä he tuottavat pääosan suomalaisesta puuraaka-aineesta, hiilinieluista, virkistysympäristöistä ja muista metsien palveluista ja tuotteista. Metsäpäivien avajaiskeskustelun lähtökohtana oli Metsäomistaja 2020 -tutkimus. ”Tutkimuksessa käsiteltiin myös esimerkiksi suhtautumista monimuotoisuuden turvaamiseen. Talousmetsän luonnonhoidon toimenpiteet ovat tervetulleita metsänomistajan metsään”, totesi Pellervon taloustutkimus PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne. Avajaiskeskusteluun osallistuneet metsänomistajat Marja Piimies Helsingistä, Matti Heikkilä Siikajoelta ja Outi Pettersson Kangasalalta sekä MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola olivat yhtä mieltä siitä, että metsäneuvonnan tuella metsänomistaja on oikea henkilö päättämään metsänsä hoitamisesta arvojensa mukaisesti. Vaikka metsäkeskustelu vaikuttaa usein...

Lue lisää

Suomen Metsäyhdistyksen kultainen ansiomerkki yhteensovittamisen edelläkävijälle Kii Korhoselle

Suomen Metsäyhdistyksen ansiomerkit jaettiin valtakunnallisilla Metsäpäivillä Helsingissä 28.10.2021. Kultaisen ansiomerkin sai Metsähallituksen metsätalouden Lapin aluejohtaja Kirsi-Marja ”Kii” Korhonen. Ansiomerkin myöntäjä Suomen Metsäyhdistys perustelee valintaansa näin: ”Kirsi-Marja Korhonen on ollut yhteensovittamisen ja sovittelun edelläkävijä metsäsektorilla 90-luvulta asti. Hän on rakentavalla ja kuuntelevalla otteellaan ollut luomassa yhteistä ymmärrystä ja rakentamassa sopua vaikeissa metsien käyttöön liittyvissä kansallisissa ja kansainvälisissä kiistoissa.” Metsähallituksessa vuodesta 1988 lähtien työskennellyt maatalous- ja metsätieteiden tohtori on toiminut vastuullisen metsätalouden kehittämisen parissa monipuolisissa tehtävissä. Korhonen oli uransa alkuaikoina vuonna 1993 tekemässä Metsähallituksen ensimmäistä ympäristöopasta, joka oli saamelais- ja poronhoitolukuineen alkusysäys nykyisenkaltaiselle yhteensovittamiselle. ”Mahdottomistakin prosesseista mahdollisia” ”Asioiden yhteensovittaminen ja yhteisen ymmärryksen...

Lue lisää

Metsäteollisuuden tuotantomäärät jatkoivat kasvuaan kolmannella kvartaalilla

Metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat kolmannella kvartaalilla kaikkien päätuoteryhmien osalta edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kartongin tuotannon kasvu oli vahvinta ja muiden tuotteiden kasvu maltillisempaa.‍ Mekaanisen metsäteollisuuden tuotantomäärät kasvoivat verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Vanerin tuotanto kasvoi 4 % ja sahatavaran tuotanto kasvoi 8 % vahvan vientikysynnän sekä kotimaan kysynnän ansiosta. Kotimaan kysyntää on tukenut rakentamisen kasvu.  ‍Kemiallisen metsäteollisuuden puolella kartongin tuotantomäärät kasvoivat eniten. Kartongin tuotanto oli kolmannella neljänneksellä 1,1 miljoonaa tonnia, mikä on 18 % enemmän edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kartonkituotteiden kysyntä on lisääntynyt muun muassa verkkokaupan ja pakkauskartongin käytön kasvun myötä.‍ Sellun tuotanto oli kolmannella neljänneksellä 4 % edellisvuotta...

Lue lisää