Metsämarssi kokoontuu eri puolille Suomea lauantaina: vaatii hallitukselta tieteeseen perustuvia metsäpäätöksiä
Metsämarssi vaatii Suomen hallitukselta tieteeseen perustuvia metsäpäätöksiä: luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämistä sekä hiilinielujen pelastamista. Metsämarssi järjestetään Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Joensuussa ja Raaseporissa lauantaina 24. syyskuuta. Marssista odotetaan vuoden suurinta ympäristömielenosoitusta. “Suurin osa suomalaisista haluaa lisätä metsien suojelua, vähentää metsiemme hakkuita ja rajoittaa avohakkuita. Kuudes sukupuuttoaalto näkyy Suomen metsissä luontokatona, ja viime vuonna hiilinielut romahtivat. Me vaadimme Suomen hallitukselta nopeita ja tieteeseen perustuvia päätöksiä näiden ongelmien ratkaisemiseksi”, sanoo Luonto-Liiton Metsäryhmän aktiivi Ida Korhonen. Sanna Marinin hallitus on sitoutunut tiedepohjaiseen politiikkaan, asettanut tavoitteikseen vahvistaa Suomen hiilinieluja ja -varastoja sekä pysäyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen Suomessa. Hallituksen lupauksista huolimatta Suomen metsien hiilinielut ovat romahtaneet, eikä edes valtion omia viimeisiä luonnonmetsiä ole saatu suojelun...