Metsäbiotalouden näyteikkuna tuo tutkimustiedon kaikkien ulottuville – virtuaalisesti ja konkreettisesti

Metsäbiotalouden näyteikkuna -kokonaisuus täydentyi uudella metsabiotalous.fi-sivustolla. Monimediaisen alustan kautta tutkimustieto on nyt helposti saavutettavissa.

Metsäbiotalouden näyteikkuna toimii tutkimustiedon välittäjänä, oppimisympäristönä ja matkailukohteena. Näyteikkunan ideana on esitellä tutkimustietoa monipuolisesti ja tuoda sitä kaikkien aiheesta kiinnostuneiden ulottuville. Metsabiotalous.fi:n lisäksi näyteikkunan sisältöjä havainnollistetaan konkreettisina kohteina Punkaharjulla Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuspuistossa ja Suomen Metsämuseo Luston korkeatasoisissa näyttelyissä.

Tutkimusmatkan voi tehdä virtuaalisesti tai aidossa tutkimuspuistossa

Metsabiotalous.fi:ssa on tällä hetkellä saatavilla ajankohtaista tutkimustietoa muun muassa metsien taloudellisesta merkityksestä, uusista puupohjaisista tuotteista, luonnontuotteista, luonnon monimuotoisuuden hoidosta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksesta metsien kasvuun. Perinteisemmän sisällön lisäksi kävijä pääsee tutustumaan tutkimukseen myös 360-kuvamaailman ja median avulla. 

Konkreettisten havaintokohteiden perustaminen Punkaharjun tutkimuspuistoon on hyvässä vauhdissa, loput kohteista valmistuvat vuoden 2021 aikana. Lisäksi koko puiston opas- ja kohdetaulut on kesällä 2020 uusittu.

– Tietosisällöt tukevat toisiaan. Metsäbiotalouden opetusta tukevana esimerkkinä voidaan mainita tutkimuspuistoon rakentuva havaintoasema, jossa mitataan puiden paksuuskasvua, maan ja ilman lämpötiloja, ilmankosteutta, veden kuljetusta ja muita metsän kasvuun liittyviä tunnuksia. Dataa ja siihen kytkeytyviä ilmiöitä voi aikanaan reaaliaikaisesti seurata metsabiotalous.fi:n sivuilta, kertoo Luonnonvarakeskuksesta (Luke) projektia koordinoiva erikoistutkija Petteri Vanninen.

Virtuaalipuisto (Kuva: Rami Saarikorpi)

Sisällöt ja esittelykohteet syntyvät yhteistyön tuloksena

Luken lisäksi näyteikkunasisältöjä tuottavat Metsähallituksen, Itä-Suomen yliopiston, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Suomen metsäkeskuksen asiantuntijat. Organisaatiot pystyvät myös hyödyntämään sisältöjä omassa toiminnassaan, kuten luontomatkailussa ja opetuksessa.

– Metsähallitus tekee laaja-alaista ja monipuolista yhteistyötä tutkimuslaitosten kanssa metsätalouden ja luonnonhoidon menetelmien kehittämisessä ja niiden testaamisessa. Toimintamme perustuu pitkäkestoisten tutkimusten avulla saatuihin tuloksiin. On tärkeää, että tutkimustieto ja hyväksi todetut toimintatavat ovat myös suuren yleisön ja päättäjien saatavilla uudenlaisessa muodossa, toteaa Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Niklas Björkqvist.

Metsäbiotalouden professori Jyrki Kangas Itä-Suomen yliopistosta pitää uutta biotalouden demonstraatioalustaa tervetulleena tuulahduksena myös metsäbiotalouden asiantuntijakoulutukseen.

– Virtuaalipuiston osin jo englanninkieliset materiaalit palvelevat myös rakentuvaa Euroopan Biotalousyliopistojen allianssia (EBU), Kangas toteaa.

Vannisen mukaan näyteikkunatyö on ollut yhteistyötä parhaimmillaan. Siinä eri alojen asiantuntijat ja palveluntuottajat ovat myös oppineet toisiltaan paljon.

– Kiinnostavina yksittäisinä yhteistyön esimerkkeinä voidaan metsabiotalous.fi:n aineistoista mainita monimediainen virtuaalipuisto ja tutkimuspuistoon perustettu 100 hehtaarin suuruinen virtuaalimetsä, jossa metsänkasvatukseen voi tutustua Stora Enson sovelluksen avulla, Vanninen kertoo.

Näyteikkuna-alustojen päärahoittaja on Etelä-Savon maakuntaliitto EAKR-ohjelmarahoituksesta. Hankeen toimijoina ovat Luke, Suomen Metsämuseo Lusto, Metsähallitus, Itä-Suomen yliopisto ja Savonlinnan kesäyliopisto.  Näyteikkunatyöhön linkittyy myös joukko muita biotalouden koulutusta ja oppimisympäristöjä kehittäviä tutkimus- ja kehittämishankkeita, kuten korkeakoulujen yhteinen oppimisympäristö Digicampus, Digital Forest Pedagogy (Digifor), Biotalouspolku-lukioissa, SustainPro ja Metsien luonnontuotteet osana biotaloutta (Ecodive).

Luonnonvarakeskus