Joulukuusi valtion metsästä kympillä

Joulupuun voi tänäkin vuonna hakea pohjoisessa Suomessa valtion metsästä – kun on ensin hankkinut siihen luvan. Lupa maksaa kympin ja sen saa hankittua näppärästi Eräluvat-verkkokaupasta.

Lupa oikeuttaa hakemaan enintään kolme metriä pitkän joulukuusen valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä. Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla joulupuuksi saa hakea männyn. Joulupuu noudetaan tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä.

Joulupuuta ei saa hakea suojelu- tai retkeilyalueilta. Luvan ostajan on varmistettava alueen kuuluminen Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin. Helpoiten asian voi tarkistaa Retkikartasta – www.retkikartta.fi – ja valitsemalla kartasta tason ”metsätalouden monikäyttömetsät”. Ennen kuusenhakuun lähtemistä kannattaa lumisena aikana tarkastaa, että metsätie on aurattu. Metsäteiden tilannekuvaa voi tarkastella sivustolla: louhi-metsahallitus.sitowise.com.

Joulupuun voi ostaa Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueilla. Etelä-, Keski- ja Itä-Suomessa lupamyyntiä ei ole, koska alueilla on suhteellisen vähän valtion metsiä ja ne ovat hajallaan. Lisäksi osa metsistä on erityiskäytössä tai suojelussa.

Lupaostokset hoituvat Eräluvat-verkkokaupassa osoitteessa verkkokauppa.eraluvat.fi sekä Tiedekeskus Pilkkeessä Rovaniemellä (Ounasjoentie 6). Joulukuusiluvan hinta on 10 euroa (sis. alv. 24 %).