Uhanalaiset lajit Metsähallituksen luupissa – tavoitteena lajiston ja metsänkäsittelyn yhteensovittaminen

Metsähallituksessa käynnistyi alkukesästä hanke, jonka tavoitteena on kehittää uhanalaisten lajien esiintymien huomioimista valtion monikäyttömetsien suunnittelussa ja käytössä. Lajiston ja metsänkäsittelyn yhteensovittamista tarkastellaan esimerkkikohteissa.

Lajidemo-hankkeessa kohteille laaditaan suunnitelmat, joissa esitetään kunkin kohteen lajiston huomiointiin parhaiten soveltuvat metsän- ja luonnonhoidon keinot. Esimerkkikohteet sijoittuvat eri puolille Suomea.

”Maastotyöt ovat parhaillaan käynnissä. Kartoitamme kohteiden lajiston ja keräämme suunnittelussa tarvittavat tiedot muun muassa puuston iästä, lahopuun määrästä ja kohteiden aiemmasta metsänkäsittelystä”, lajistoasiantuntija Tuomas Kallio kertoo.

Uhanalaisten lajien esiintymien turvaaminen on osa talousmetsien kestävää käyttöä. Valtion monikäyttömetsissä tiedossa olevat lajiesiintymät otetaan huomioon Metsähallituksessa käytössä olevien ympäristöohjeiden mukaisesti.

”Metsien käytössä huomioitavia lajeja esiintyy monenlaisissa metsissä, vanhojen metsien lisäksi myös nuoremmissa. Suojelun lisäksi lajien säilymistä voidaan tukea metsien luonnonhoidon ja erilaisten hakkuutapojen avulla. On tärkeää, että päätöksenteko ja toiminta lajikohteilla perustuu aina huolelliseen suunnitteluun”, metsienkäsittely- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen toteaa.

”Lajidemo-hankkeen tulosten pohjalta voimme edelleen kehittää toimintatapojamme, ohjeitamme ja tietojärjestelmiämme lajistonäkökulmasta”, Tuomas Kallio visioi.

Uhanalaisten lajien huomioiminen on osaltaan kestävyyden eri osa-alueiden huomioimista ja yhteensovittamista. Metsähallitus Metsätalous Oy on lisännyt panostuksia talouskäytössä olevien metsien lajiston selvittämiseen. Kuluvana vuonna lajistokartoituksia tehdään kolmen asiantuntijan voimin.

Metsähallitus

Lajistoasiantuntija Tuomas Kallio tarkastelee silmälläpidettävää jauhehankajäkälää kuusen alaoksilla. (Kuva: Keijo Kallunki)